* H A K U A I K A A J A T K E T T U 15.10.2023 S A A K K A *
Haemme Reisjärven kuntaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen TALOUS- JA HENKILÖSTÖJOHTAJAA
Talous- ja henkilöstöjohtajan tehtävänä on kunnan talous- ja henkilöstöhallinnon asioiden hoitaminen ja johtaminen. Talous- ja henkilöstöjohtaja toimii hallintotoimen toimialan esimiehenä, kunnan johtoryhmän jäsenenä ja kunnanjohtajan sijaisena. Talous- ja henkilöstöjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto. Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää kokemusta talous- ja henkilöstöhallinnon johtamistehtävistä, konsernitilinpäätöksestä, kunnallisen hallintotoimen tuntemusta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja ja kehittämisotetta.
Virka täytetään 1.9.2023 tai sopimuksen mukaan. Virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan siltä osin kuin ehdoista ei erikseen sovita viran vastaanottamisen yhteydessä. Valinnassa voidaan käyttää henkilöarviointia. Ennen viran vastaanottamista on siihen valitun esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Reisjärven kunta on savuton työpaikka.
Lisätietoja antavat valtuuston puheenjohtaja Mervi Niskakoski, p. 044 2936 059, kunnanhallituksen puheenjohtaja Sari Huuskonen, p. 0500 924 451 ja kunnanjohtaja Marjut Silvast, p. 040 3008 200.
Lähetä hakemus ja CV viimeistään 15.10.2023 osoitteeseen reisjarvi@reisjarvi.fi merkinnällä ”talous- ja henkilöstöjohtaja”.
Tietoja kunnasta www.reisjarvi.fi ja www.muutamaalle.fi Reisjärven kunnanhallitus
drnu 58/23