Hyppää pääsisältöön

Lapsiasiainneuvosto

Lapsiasiainneuvosto

Kunnanhallitus on kesäkuussa 2023 perustanut lasten ja lapsiperheiden asioihin keskittyvän vaikuttamistoimielimen, jota kutsutaan nimellä Lapsiasiainneuvosto. Lapsiasiainneuvoston tehtävänä on vaikuttaa kunnan toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja perheiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta. 

Neuvoston tehtävänä on nostaa lasten ja lapsiperheiden näkökulma osaksi kunnan suunnittelua ja palveluiden kehittämistä. Käsiteltävät asiat eivät rajaudu mihinkään tiettyyn kokonaisuuteen, vaan vaikuttamisrooli ulottuu kaikille toimialoille. Neuvosto edistää lasten ja lapsiperheiden osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia kunnassa sekä toimijoiden välistä yhteistyötä lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. 

Neuvoston jäsenet: varhaiskasvatuspäällikkö Aija Hylkilä, alakoulun rehtori Jarmo Viljamäki, järjestöjen edustajina Outi Leveäoja ja Jonna-Maria Järvi, sihteerinä ja koollekutsujana hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämisen koordinaattori Satu Oikarinen.

Seurakunnan ja Pohteen toivotaan myös nimeävän neuvostoon omat edustajansa.

Lapset